Uudet kujeet

Niin se on vaan elämä vienyt eteenpäin ja paljon muutoksia menneistä teksteistä on tapahtunut.
Nyt jo toista vuotta hoitoalalla työskennelleenä ja kiireistä työläisen arkea viettäneenä, olen saanut huomata kuinka paljon ratkaisee oma ajankäyttö. Viime talven työskentelin työpaikassa, jossa paikan ihanuutta pilasi se, ettei tiimityöskentelyä saatu toimimaan koko vuonna. Itsessäni huomasin täydellisen väsähdyksen ja sen, ettei aikaa riittänyt enää omille pennuilleni. Se todella tuntui pahalta. Onkin ollut tässä nyt aika katsoa tätä tiikeriemoa karvoihin ja raitoihin, ja toimia vihdoin itsekkäästi. Vaihdoin siis "siistin" päivätyön vuorotyöhön alkukesästä, ja nyt jännityksellä odottelemme miten tämä muutos vaikuttaa perheemme arkeen.
Toki nykyinen työni haastaa minua enemmän opettelemaan uusia asioita, ja viikonloppuisinkin on jatkossa luvassa töitä...mutta toivomme todella, että tämä päätös rauhoittaisi työelämän ja kotielämän erilleen. Ja onhan tässä tietenkin myös tämä taloudellinen näkökulma...kyllähän se vaan niin on, että vuorotyöstä (ainakin toistaiseksi) saatava korvaus on suurempi kuin viikolla tehtävästä päivätyöstä.

Samalla tässä olen tehnyt matkaa itseeni muutenkin. Liekö kyseessä jonkin sortin ikäkriisi vai mikä lie... Olen uudestaan hurahtanut aivan päättömästi ompelun ihmeelliseen maailmaan, ja nautin yli kaiken siitä, että tiikerinpentuni kulkevat emon tekemissä vaatteissa! Ja vieläpä mieleisissä semmoisissa, koska pääsevät itse vaikuttamaan suunnitteluun. (ja tokihan ne ulkopuolisten kehut pistää tämän emon raidat pörhölleen..)
Kyllä tämä harrastukseni on nyt niin vakaalla pohjalla nykyisin, että vuosi sitten panostin kunnolla ja vaihdoin marketin singerit kunnon (lue kalliiseen) ompelukoneeseen. Pian olisi sama edessä myös mummon perintösaumurille, on aika väistyä uudemman tieltä. Tässä pari päivää olen myös kypsytellyt ajatusta siitä, että vaikka teenkin vaatteita vain omalle pesueelle, olisi minulle tärkeää saada vihdoin oma ompelumerkki näkyville. Siispä sen suunnittelussa on nyt päässyt vierähtämään tovi jos toinenkin. Mutta lähellä ollaan jo!
Myös kangasvarastot alkavat olla mukavan kokoiset. Toki viisaampaahan tietenkin olisi, että raaskisi myös käyttää kyseisiä kankaitaan, eikä vain hilloaisi eli säilöisi niitä hyllyssä. Juurikin tuossa eräänä päivänä pohdin, että pianhan pennut alkavat olla niin isoja, ettei mitkään lapselliset kuosit enää heitä kiinnosta! Lienee siis olevan paikallaan ottaa tässä pieni varastojen tyhjentely ennenkuin uusia pistää tilaukseen! (no se nyt on hienolta kuullostava ajatelma...mutta tietänen itsekkin että täysin utopinen!).

Kakkuhommat sen sijaan on jäänyt vähemmälle. Välillä tulee tehtyä tutuille jotain kakkuja tai koristeita, mutta pääsääntöisesti leivoskelen yövuoroissa työporukan iloksi ja kotona juhlia varten. Ennenhän ei tarvittu kummoistakaan syytä tarttua jauhopussiin ja pyöräytellä piirakat ihan vaan muuten vain..ja tokihan siitä ajasta on edelleen muisto vyötärön kohdalla...

Nyt taidankin mennä aamuksi pyöräyttämään tuoreet sämpylät työkavereille!

Vi ses... ;)

Vierivä aika

Täällä aika ei oiekastaan vieri eteenpäin...se juoksee!
Niin paljon on kaikkea tapahtunut, etten jaksa niitä alkaa erittelemään edes!
Pian kuitenkin yksi luku elämässäni sulkeutuu ja seuraava aukeaa...odotan sitä jännityksen, helpotuksen sekä kauhunsekaisin tuntein.
Useita kertoja on käynyt mielessä kirjoittaminen ja kaikki muu...mutta tämän emon arki on yksinkertaisesti liian kiireistä moiseen! Hyviä jutun aiheita pyörii päässä, mutta missään välissä niitä ei ehdi naputella muistiin....ja kun pennut vihdoin simahtavat, on omakin pää niin tyhjä, ettei mitään ajatuksia virtaa päässä...
Edelleen olen kuitenkin pohtinut, josko muuttaisin blogini pelkästä kuulumisten höpöttelystä koskemaan itselle rakkaista harrastuksia; näpertelyjä ja väkertelyjä...
Kunhan saan tämän yhden oven suljettua takanani ja mahdollisimman suuren kengän seuraavan oven väliin, niin lupaan tehdä myös tälle blogille muutoksen! :)

Kesä kauneimmillaan..

Niin on taas kulunut rutkasti aikaa viime kirjoittelusta..
Tässä välissä on juhlittu meillä kahdet synttärit ; isännän pyöreät ja tulevan koululaisemme synttärit... Lisäksi ollaan oltu isännän synttäri-ylläri-reissussa (lahjamme hänelle) nautiskelemassa hyvin harvinaisesta ajasta ilman lapsia , nautittu keskikesän juhlaa grillaamalla itsemme ähkyiksi , tehty heiniä , juhlittu yhden kummilapsen ripille pääsyä jne... Sekä sairasteltu ainakin kolme flunssaa...joista viimeisin on vasta iskemässä päälle. Tällä hetkellä tautia potee pienin pennuistamme sekä minä :(

Kaikista itikoista ja muista ötököistä huolimatta (jotka on toooosi raivostuttavia!) , on tää kesä aika ihanaa aikaa. Luonto on kauneimmillaan ja saa seurata täällä maalla asuessaan kuinka kukat kukkii ja vilja kypsyy...traktorit pörisee pelloillaan ja linnut laulaa. Aina kun saan rauhallisen hetken , en voi olla ihailematta maisemia talomme ympärillä. Kuinka onnekkaita olemmekaan!
Tästä pienenä loikkauksena aiheen sivuun , on huomautettava asiasta joka on monesti lenkillä käydessä askarruttanut mieltäni... Nimittäin ihmisten välinpitämättömyys luontoa kohtaan! Tuossa maantiellä kävellessä aivan järkyttää mitä kaikkea ihmiset viskovat ulos autojensa ikkunoista! Mikä siinä on , että ajattelutapa "pidä ympäristö siistinä, aloita autostasi" on niin vahvasti iskostunut ihmisten mieliin!? (jos tässä nyt alkaisin sormilla osoittamaan , niin yleisimmin tätä ajattelutapaa taitavat suosia n.18-30vuotiaat miehet..? No en osoittele, on niitä näkynyt lentävän myös naisihmisten autoista...samoin myös vanhemman sukupolven toimesta.) Kyllä tässä kai vanhemmiten herää pohtimaan näitä asioita , eikä voi kuin kummastella että miksi ihmeessä ihmiset on niin välinpitämättömiä näiden tärkeiden asioiden suhteen? Tähän liittyen mainostan , että paljon ajattelemisen aihetta antaa kirja "Ismael" , kirjoittajana Daniel Quinn .
Ja ei...en ole mikään paasaava hihhuli, joka nipottaa minkä kerkiää...mutta kyllä se roskien määrä tuolla luonnossa pistää miettimään, että miten paljon tätä kallista planeettaamme me arvostamme. Tässä voisin toivoa, että kunpa jokainen heitetty roska katoaisikin luonnosta ja ilmestyisi heittäjän omaan kotiin vaikkapa olohuoneen lattialle...saisikohan se ymmärtämään..?

No..jospa sitten hiukan kuvia  kesämme kohokohdista...tähän asti....

Päivä Korkeasaaressa..

Yllätys!

Uima-allaskakku

It´s a race!

Rippikakun koriste

Ja meillä kaikilla oli niiiin mukavaa... =D

Muisteloa..

Kaivelen koneelta (aina kun aikaa sattuu olemaan) näitä vanhoja kuvia kakuista jne. tänne...

Tosin tällä hetkellä aika rajoittuu vain pienimmän pennun päikkäriaikoihin..

Tässä kakkukuvat "Justiinan" syntymäpäiviltä:

Mihin mahtaa tää aika kadota..?

Miten voi olla mahdollista, että viikot tuntuu katoavan jonnekkin ja päivät vain vilisee silmissä? Vastahan pieni ihmiseni syntyi...ja ensi syksynä on edessä jo ensimmäinen luokka!? Tuntuu että tämä aiheuttaa kriisin itsessä, kun huomaa tiikerinpentujensa kasvavan..ja siinä samalla itsensä vanhenevan..

Ilmeisen selvästi minulla ei nuo hormoonit ole vielä ihan normaalissa tasapainossa, liekö vika sitten vielä odotusajan sumuisessa huuruudessa vaiko tämän uuden ehkäisyn mielialojen heittelyissä..mutta huomaan miettiväni ja välillä jopa pelkääväni mitä kummallisempia asioita!? Mistä kummasta mahtaa nämä kummalliset ajatukset päähäni kummuta? No mutta...kun tässä taas viikko vilisti mitä suurimmalla kiireellä ohi niin kerrottakoot että mm. pääsiäinen sujui oikein aurinkoisissa merkeissä perheen kesken. Ihanaa välillä vain olla yhdessä tuijottamatta kelloon! Ja meillä kun tuo laatuaika on kahdestaan aika vähissä, oli mieheni ihana ja vei minut syömään (dieettiä uhmaten) ihan kahdestaan. Kyllä tällä ihanalla hetkellä taas jaksaa arjen harmautta.

Ja esikoisemme uuteen kouluun meno heti pyhien jälkeen tuotti hiukan huolta, mutta nyt on ensimmäinen viikko sujui hienosti joten eiköhän tämäkin huoli ollut vain tätä äidin omaa panikointia. :)

Pääsiäisen aikaan myös tuli tehtyä oman emoni muuttoa...ja kyllä sitä niitä rappuja juostessa huomasi että alkaa niitä lihaksia löytymään...ja seuraavana päivänä tunne vain vahvistui. Kerrottakoot että viime viikon lenkkeilyt jäi hyvin hyvin minimiin koska pohkeet jumiutui niin totaalisesti, että jopa kävely aiheutti inhottavia irvistyksiä kasvoille.. Kyllä siinä edellispäivän pihvit paloi tehokkaasti! ;)

Nyt kun kellään ei tunnu olevan tarvetta kakun koristeille (joita omaksi iloksi siis sukulaisille näpertelen) ja näpertämisen tarve on kova, niin kaivoin kätköistä vanhat palapelit joista kaksi olen jo saanut valmiiksi. Ja voi, että se voi olla koukuttavaa! Istua tuntitolkulla nenä kiinni lähes saman värisissä ja -muotoisissa paloissa ja sovitella niitä sokkona paikoilleen... (Juu...eipä tunnu kyllä kovinkaan järkevältä kun sen näin ilmaisee.) No, lopputulos aina palkitsee ;)

Ja kirjaston olen myös viime aikoina käynyt tyhjentämässä useaan kertaan.. ja useimmiten sieltä nuorten osastolta :D (kyllä kerään julmia katseita osakseni)

Tuossa pääsiäisen pyhinä tulikin yksi kirjasta sovitettu elokuvaversio käytyä katsomassa suvun nuorison kanssa (hauskaa kun sama maku meillä)...arvaattekos tämän oman tiikerinpentuni vihjeestä mistä elokuvasta on kyse?! :)

Tämän myötä toivotan aurinkoista viikonloppua kaikille!

Ja E:lle jos luet, niin iso halitus jos sulla on se pipi! <3

Angry birds on nyt in!

 

Kakunkoristeet kummipojalle

Hauskaa pääsiäistä!