Angry birds on nyt in!

 

Kakunkoristeet kummipojalle

Hauskaa pääsiäistä!

Aurinkoa, sisällä ja ulkona..

Nyt oon sahannu edestakasin tuon taustan kanssa jotta saisin siitä mieluisan...kokemusta kun tästä ei ole niin ei kyllä meinaa älli ajoittain riittää tuohon.. No, pikkuhiljaa hyvä tulee :)

Olen tässä pohdiskellut että millaista blogia minä haluan pitää oikeastaan...vaihtoehtoja kun olisi. Olisiko minun blogini sellainen jossa höpötän meidän arjesta ja elosta...vai olisko se sellainen jossa pohdiskelen eri näkökulmista itsellä olevia ns. kuumia perunoita....vai sellainen jossa jaan kakku- ja käsityöjuttuja..? Lopulta kai päädyin näiden kaikkien kolmen sekasoppaan...eli jos tulee leivottua niin voisin jakaa kuvia leipomuksista...jos joku asia painaa mieltä niin sitten pohdiskellaan..ja jos arki sujuu mutkitta niin hehkutetaan sitten arkea :)

Meillä kun tässä talven aikaan on joutuneet pienet ihmiset kärsimään jos jonkinlaisista taudeista niin todella jo vähän toivoisin kesän saapuvan.. Tänään oltiin pitkästä aikaa ulkona, on ollut tuo meidän nuorimmainen sen verran tässä kipeenä ettei pakkasilla ole ulos päästy...mutta tänään rohkaistiin mielemme ja mentiin tekemään kävelylenkki ihanaan auringonpaisteeseen.. Tosin minun lenkkiseuralaiseni nukahtivat molemmat rattaisiin matkalla (ja jatkoivat unta vielä kotipihassakin) joten vähän hiljaista oli kun en soitintakaan napannut kotoa mukaan.. No, kohta on jo huhtikuu ja ilmat tuntuvat tässä hiljalleen lämpiävän ja täällä ainakin aurinko on ihanasti sulattanut jäätä jo pihasta. Lapset odottavat kesää kun tämä emo lupasi heille että tänä kesänä tehdään tuonne pihaan vähän jotain tekemistä, viime kesä meni nurmikkoa kasvatellessa mutta nyt haluan sinne ainakin keinut, pyykinkuivaustelineen ja grillipaikan. Jokunen kukkapenkki voisi olla kiva (jotka isäntä sitten ajaa sileeks leikkurinsa kanssa arvatenkin) ja jotain hyötykasveja haluan laittaa.. Ja mahdollisesti joku pelipaikka ois mukava...sulkapalloa, salkopalloa ja se minun haaveilemani frisbeegolf-kori ois kyllä ihanuus! Oih, ihanaa suunnitella jo omaa pihaa...ideoita ois vaikka mitä :)
Tosin kyllähän niitä suunnitelmia minulla olisi myös tänne sisälle...eri asia vain on, että kukas ne maksaa!? Sisällä olisi tarve sälekaihtimille ja meidän sänkykin vetelee viimesiään. Uudet matot olohuoneeseen ja ruokapöydän alle olisi kivat saada...ja meidän tämän työhuoneen "stailaus" eli järkevöinti, nyt täällä lojuu tavaraa kuin varastossa pitkin lattiaa.. Isäntä sen sijaan rupesi tuossa miettimään uuden television hommaamista! Just juu, eihän tuo vanhakaan ole kuin vuoden verran meillä ollut! Tosin ymmärrän kyllä että tahtoisi heivata mäkeen lasten käytössä olevan vanhan telkkarin joka syö sähköä ja laittaa nykyisen heille...ja olohuoneeseen ostaa siis led-tv:n.. Voikun voittaisi lotossa... (ja minulle kyllä riittäisi vaikka se päävoitto arvassa, sillä saisi jo velat pois ja jäisi vähän hankintoihinkin rahaa) No, ongelma tuossa haaveessa taitaa kyllä olla se, etten minä ostele arpoja saati lottoa!

Kylläpä mulla nyt on aurinkoinen mieli..taidan lähteä touhuamaan jotain kivaa lasten kanssa :D

Tästä se alkaa..

Pitäisikö tässä nyt olla tyytyväinen itseensä vai kauhistella...nyt se nimittäin on tehty! Pitkään takaraivossa muhinut ajatus oman blogin perustamisesta on nyt saanut päätöksen: tässä se nyt on: minun blogini! Mutta mitä kummaa kirjottaisin...?
Olen monesti miettinyt, että minusta ei olisi radiotoimittajaksi koska eihän minulla millään riittäisi juttuja jotka voisivat mitenkään kiinnostaa ihmisiä päivästä toiseen.. Silti huomaan usein haaveilevani moisesta ammatista, jossa voisi herättää keskustelua sekä tuoda julki omia näkemyksiä. Ja selvääkin selvempi on, että minusta ei voisi millään tulla ihmistä joka joutuisi olemaan ihmisten edessä koska pelkään esiintymistä! Kaikki tosin koulun esitelmissäkin väittivät ettei äänessäni kuulunut epävarmuutta kun jouduin luokan edessä lammasäänelläni vapistamaan esitelmäni luokalle...polvet olivat keitettyä spagettia ja maha heitti volttia.. Juupa juu, kiitos vaan heille etteivät lytänneet minua täysin!
Mutta nytpä siis voin tuoda juttuni ilmi kasvottomana ja ainakin pienessä mielessäni kuvitella kuinka näin muutan maailmaa... Kuinka muut ihmiset voivat mielissään ajatella, että miksen ala kirjailijaksi tai toimittajaksi, koska juttuni ovat nokkelia, näppäriä ja täynnä ajattelemisen aihetta! No juu, en tiedä kiusaanko nyt itseäni vai kerjäänkö huomioo...ja tosiasia luultavasti on, etten tästä blogistani kerro kenellekkään vaan pidän sen ihan omana tietonani ja hautaan sen johonkin syvälle..kuin päiväkirjan.
Koska sehän tämän tarkoitus onkin...keventää sitä loputonta ajatusten virtaa omasta päästä, toivoen että se kirkastaisi mieleni ja selvittäisi asioita..lähinnä itselleni..
Kirjoittaminen on aina ollut minulle helppottavaa...oli kyse sitten esseistä koulua varten joissa käskettiin pohtia annettua aihetta (ja sitä mielihyvää kun esseeni palautettiin takaisin kiitettävin arvosanoin ja opettajan ylistävien kommenttien tuhrimana) tai mielenpurkauksena poikaystävälle (joskaan hän useinkaan ei ymmärrä mitä tarkoitan..joten päätelmä tästä; opettele sanomaan ajatuksesi ääneen!). Tosin kummallista on, että kun saan sen mielettömän hyvän tunteen päälle jota tarvitsen kirjoittaessani, tulee sanat kuin itsestään...mutta jälkikäteen en meinaa tekstiäni tunnistaa omaksi! Sitten naurattaa kun huomaan lukiessani ajattelevani hölmöjä, kuten "noin juuri, olen samaa mieltä" tai "ompas kyllä hyvin perusteltu", "näppärästi sanottu" ja "todella nokkela kirjoitus!"...vaikka kaikki kuitenkin on minun omasta kynästäni lähtöisin ja ajatukset ovat omiani; sekä päässä että paperilla. Tästä nyt itse voin päätellä, että selvästi kirjoittaminen selventää ajatuksiani.
Ja nyt tässä lasten mölyyn havahtuessani huomaan miettiväni että mitä kummaa olenkaan tekemässä...miksi moinen avautuminen omasta halustani kirjoittaa...?! Joten huomaan taas olleeni jossain pään sisällä ja antaneeni sormieni juosta näppäimillä vapaana..
Mutta tästä se lähtee, tulevaisuushan sen vain näyttää mitä on tulossa..